Kirurgi, ortopedi Veikko Kiljunen luennoi valmennuskerho openissa. Tilaisuus oli avoin valmentajille, muille seuratoimijoille ja myös vanhemmille.
Shakers ja Juniori TUUSKIn valmennuskerho oli tällä kertaa avoin tilaisuus koko seuran väelle. Käsittelyssä oli meitä kaikkia kiinnostava ja koskettava aihe: urheilijan terveys. Illan luennoitsija valaisi erityisesti urheiluvammojen syntymekanismeja sekä keinoja ennalta ehkäistä vammoja. Rasitusvammoihin tutustuttiin kasvuiässä olevien urheiljoiden näkökulmasta.
Veikko Kiljusella oli tarjolla valaisevaa tilastotietoa aiheesta ja ammattikirurgin asiantuntemuksella hän kykeni tuomaan lääketieteelliset seikat taitavasti esille. Lajia tuntevana kiekkomiehenä hän kykeni myös löytämään lajiimme läheisesti liittyviä esimerkkejä.
Luento päättyi keskusteluosuuteen, jossa tarkasteltiin varusteisiin kohdistuvia vaatimuksia. Erityisesti keskustelua syntyi hammassuojien tärkeydestä myös ristikko päässä pelaaville junioreille, sillä hammassuojien on tutkimuksissa todistettu vähentävän aivotärähdysriskiä. Myös varusteiden oikeaan kokoon kiinnitettiin huomiota. Kypärän on istuttava napakasti kantajansa päähän ja leuan on oltava tukevasti ristikon leukakupissa. Keskustelussa yhdisteltiin mielenkiintoisella tavalla valmennuksen asiantuntijoiden näkemyksiä lääketieteen faktoihin.
Antoisan tilaisuuden lopuksi valmennuskerhon isäntä, Shakers ja TUUSKI valmennuspäällikkö Kalle Kettukangas käytti kokoavan puheenvuoron. Seuraavan kerran seurojemme valmentajat kokoontuvat Bluesin vieraaksi Barona-Areenalle. Tuolloin aiheena on yksilöiden valmentaminen ja asiantuntijoina valmentajia Suomen kiekkoilun huipulta.
Kirurgi, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Veikko Kiljunen työskentelee Juniori TUUSKIn ja TuusKi edustuksen yhteistyölääkäriasemalla, Klinikka22:lla. Hän toimii myös Juniori TUUSKIn terveysporttisivuston lääketieteellisenä asiantuntijana.
Kiitos Veke! |