Juniori TUUSKIn oma biisi - Tuuskisydän
Tuuskisydän on vahvaan jääkiekkohenkiseen heavy rock-poljentoon nojaava teos, josta löytyy tanakkaa kitarasoundia ja virtuoosimaista tilutusta - tarttuvaa kertosäettä unohtamatta. Se on tehty mittatilaustyönä nuorten jääkiekkoilijanalkujen käyttöön jäähalleissa, pukukopeissa tai henkilökohtaisissa mp3-soittimissa soitettavaksi.
Tuuskisydän-biisin teksti pyrkii korostamaan jääkiekon henkeä joukkuepelinä ja se pyrkii myös osaltaan vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ajatuksena on ollut, että tämän biisin kautta tuuskilaiset juniorit voivat yhä vahvemmin tuntea kuuluvansa samaan jengiin yhteisen Tuuski-logon ja sen värien alle.
Biisin takaa löytyy tuusulalainen laulaja-lauluntekijä Janne Mellin, joka on säveltänyt ja sanoittanut teoksen. Biisi on äänitetty tammikuussa 2008 Sound Supreme-studiolla Hämeenlinnassa arvostetun rock-tuottajan ja kitaristin, Janne Saksan, ammattitaitoa hyödyntäen. Kaksikko on tehnyt yhteistyötä erilaisissa projekteissa jo vuosien ajan.
Biisin tehnyt kaksikko haluaa korostaa tämän tunnusbiisin tekemisen olleen heille kunniatehtävä ja he haluavat biisin myötä toivottaa kaikille tuuskilaisille joukkueille hienoja hetkiä jääkiekkoharrastuksen parissa!
Lataa täältä: http://www.kvintti.fi/biisit.htm
|